Punainen pitsihuivi

Ohjeiden seuraaminen. Pelottavaa.

Ohut lanka. Houkuttelevaa.

Ohuet puikot. Pitkästyttävää.

Pitsineuleen tekeminen. Täysin minun ulottumattomissani, sillä minua ei ole pitkäjänteisyydellä pilattu.

Näin olen ajatellut ennen. Paksut puikot, paksu lanka ja inspiraatio ovat riittäneet, tekemisen into on paikannut sitä mitä teknisessä osaamisessa on uupunut. Vähitellen taitojen karttuessa on kuitenkin käynyt niin, että olen alkanut tuntemaan vetoa myös siihen, että haastan itseäni käsityöllisesti. Jostain tästä sai alkunsa tämän huivin tarina.

Ostin noin kaksi vuotta sitten palkkapäivänä hullaantuneena ihanaa silkkilankaa, BC garnin Jaipur Silk Finoa. Ostin kaksi 50g vyyhtiä. Titityy on lempparilankakauppani Jyväskylässä, ja sinne eksyin Jyväskylässä asuessani kerran jos toisenkin. Titityyssä käynti on aina elämys; kauppa sijaitsee tunnelmallisessa Toivolan vanhassa pihassa, jossa on paljon kaikkea muutakin ihanaa, mutta ennen kaikkea Titityyn langat hurmaavat. Titityy tuo maahan monia lankoja, joita ei muualta saa. Langat ovat todella laadukkaita ja niillä neulominen on silkkaa nautintoa. Hienoimpia materiaaleja ja uskomattomia värikarttoja... Onneksi Titityyllä on myös verkkokauppa!

Mutta palataan asiaan. Ostamani silkkilanka siis oli tuolloin jotain aivan muuta kuin mitä menin ostamaan, mutta en voinut jättää niin kauniita vyyhtejä kauppaan. Kotona ihailin vyyhtejä aina projektien välillä, mutta en hennonut aloittaa mitään. Selailin paljon pitsihuiviohjeita, mutta aina ajattelin, että ne ovat liian vaativia, enkä jaksaisi seurata ohjetta.

Tammikuussa sitten rohkaisin mieleni, ryhdistäydyin. Valitsin pitsihuivin ohjeen Drops Designin sivuilta ja ryhdyin työhön. Ja olin samantien aivan koukussa. Pitsineuleen neulominen on äärimmäisen kiehtovaa! Ensimmäisenä iltana en malttanut mennä nukkumaan, koska mallineuleen ruutupiirroksen seuraaminen oli niin jännittävää. Jännityksestä yli päästyäni huomasin, että pitsineuleen neulominen ja ohjeen seuraaminen oli myös rentouttavaa. Kun kerroksen päässä silmukat menevät tasan, tyytyväisyyden henkäys leijuu työn yllä. Välillä voi pysähtyä ihastelemaan kaunista kuviota ja työn nopsaa edistymistä.

Toisaalta välillä työssä tuli mutkiakin matkaan, silmukat eivät aina menneet tasan ja silloin en tiennyt, oliko virhe minussa vai ohjeessa. Inhoan töiden purkamista ja välillä jouduin purkamaan huivia paljonkin. Puran työt aina silmukka kerrallaan, koska pelkään, että silmukat purkautuvat vahingossa liikaa. Mutta näin työn valmistuttua tuntuu siltä, että huivi oli ehdottomasti tekemisen arvoinen ja se kehitti minua käsityöntekijänä paljon! 

Tapani mukaan työ eteni verkkaisesti, sillä neuloin aina hetken kerrallaan ja unohdin työn viikoiksi, jolloin tein kaikkea muuta. Minun aikataulullani reilu viisi kuukautta työn alusta loppuun saattamiseen on vähän!

Alkuvaihetta

Huivi neulottiin kahdessa osassa, jotka sitten liitettiin lopussa toisiinsa. Tässä huivi on matkaviihdykkeenä.

Minä aivan luulin, että työ olisi loppusuoralla sitten, kun saisin osat neulottua. Mutta sen jälkeen kävin vielä monta taistoa huivin kanssa. Olin aikaisemmin pohtinut paljon huivin pituutta. Olin lukenut ohjetta hieman huolimattomasti ja tehnyt kuitenkin omia sovelluksia. Olin toistanut kumpaankin kappaleeseen mallikerta nro 1 kaksi kertaa ja sitten huomasin, että olin jättänyt tekemättä ohjeessa mallineule nro 2 kokonaan! Päätin purkaa kumpaakin osaa vähän, ja lähdin neulomaan M2-osaa.


Siitä tuli aivan kamalan näköistä.


Neuloin, purin, neuloin, purin, enkä ymmärtänyt yhtään, missä meni vikaan. Kuvien ottaminen ei käynyt mielessäkään. Olin vain todella kiukkuinen ja ärsyyntynyt ja hämmentynyt. Neuloin monta tuntia niin, ettei työ edennyt käytännössä lainkaan. Lopulta luovutin M2-osan suhteen ja annoin olla. Neuloin keskelle sileää neuletta ja yhdistin osat silmukkapistoin ja olin taas tyytyväinen.

Osien yhdistäminen silmukkapistoin (tai silmukoimalla) oli minulle kokonaan uusi juttu. Neuloin kappaleisiin toisella langalla pari kerrosta, jotka päättelin. Asettelin kappaleet tasolle (tässä Suuren toivelaulukirjan päälle kesäisenä päivänä pihakeinussa istuen) ja aloin silmukoida.

Neulalla ja langalla siis jäljitellään silmukoiden kulkureittiä. Silloin saumasta tulee näkymätön.

Osien yhdistämisen jälkeen työ näytti melko somalta, mutta odotin kovasti, että pääsen pingottamaan huivia (sekin oli minulle uusi juttu). Mittasin huivin tässä vaiheessa, mutta unohdin kirjoittaa mitat ylös!

Pingotusoperaatio sijoittui aurinkoiselle, mutta tuuliselle päivälle saaressa meren äärellä. Ensimmäinen vaihe oli päätellä kaikki langat. Sitten upotin huivin lämpimään veteen ja kevyesti puristelin sitä, jotta se kastui kokonaan.

Huivi suuren sangon pohjalla kastautumassa

Sitten puristelin huvia kuivemmaksi ja aloin levitellä sitä patja-pyyhe-viritelmän päälle.

 Nuppineuloja olisin tarvinnut aivan valtavan kasan! Nyt niitä oli aivan liian vähän ja pingoittaminen meinasi hieman raastaa hermoja. Suorille sivuille olisi pitänyt laittaa nuppineuloja melkein vieriviereen, että sivuista olisi oikeasti tullut suorat ja tasaiset... Nyt nuppineulojen puutteessa sitten istuin neuleen vierellä ja odottelin sen kuivumista ja vähän väliä kiskoin sitä sieltä täältä. Luin jostain, että pingotusvaiheessa pitsineuleelle pitää kostaa kaikki ne hankaluudet, joita sen kanssa on kokenut neulomisvaiheessa, eli venyttämistä ja kiskomista saa harrastaa ihan ronskisti.

Neulejälki on hieman epätasaista, mutta saumaa ei näy!

Vähän on huivi jäänyt vinoon tässä kuvassa, mutta ero pingottamattomaan huiviin on melkoinen!

Tässä on syy pitsineuleen kiehtovuuteen - se on kaunis!

Huivi bolerotyyppisesti

Huivi on kiinnitetty pinnillä kuvausta varten, mutta jokin huivineula voisi olla paikallaan. Vähän pöhkösti jäi housun vyötärön alle tuo huivin alaosa, eikä assistentti Yani sanonut siitä mitään!

Vaihtoehtoinen pukemistapa, kiinnitetty myös pinnillä.

Epätasaiset reunat eivät käytössä häiritse.

 Huivi meni valmistujaislahjaksi rakkaalle ystävälle, joka ilahtui siitä kovin. Toivottavasti sille on pitkällä ja loisteliaalla maisterinuralla käyttöä usein! <3

Valmis!

Pitkästä kirjoitustauosta huolimatta vene on valmistunut ajallaan. Kun vene ensimmäisen kerran veteen laskettiin, niin ylpeys meinais olla melkoinen. Vaikka itse sanonkin, niin veneestä tui sekä hyvä soudettava, että hyvän näköinen.
Ennen laskua vene piti kuitenkin vielä käsitellä. Käsittelyyn käytimme Owatrol nimistä ainetta, jota on kehuttu useassa paikassa. Ensin vene kyllästettiin D1 aineella läpikotaisin, niin että puu ei enää imenyt öljyä enempää. Tähän meni yhteensä n. 12 tuntia, ja koko tämä aika oli yhtäjaksoista, sillä kyllästekerrokset pitää levittää märän aineen päälle. Kuivaessaan kylläste muodostaa kalvon, joka estää uuden kyllästeen imeytymisen. Kun ykkösaine oli kuivunut, käsittelimme koko veneen vielä D2 aineella. Tätä laitoimme hieman paikasta riippuen n. 6 kerrosta. Jokaisen kerroksen välissä piti odotella n. 12 tuntia, joten mitenkään nopeaa kyllästäminen ei ollut.

Kyllästämisen jälkeen tuli eteen vielä yksi yllätys, kun totesimme, että vene oli vetäytynyt hieman "kasaan", sillä keskipenkki, joka aiemmin sopi paikalleen täydellisesti, ei enää mahtunutkaan veneeseen.Jouduimme siis kyllästämisen jälkeen lyhentämään keskipenkkiä hieman, mutta vaiva ei tuntunut enää suurelta tässä vaiheessa projektia.

Ja loppuun taas kuvat:

Vene lähdössä pintakäsittelystä kohti mökkirantaa.

Kuvat veneestä järvessä lisäilen myöhemmin.

Kelluuko se?

Epäilemättä vene on jo siinä pisteessä, että se kelluisi, mutta valmiiksi sitä ei voi vielä kutsua. Laidat ovat vihdoin valmistuneet ja reunimmaisten lautojen muotoilukin on lähellä lopullista. Täytyy sanoa, että muutamien lautojen muotoilu tuotti yllättävän paljon työtä. Toiset laudat taas valmistuivat hyvin pienellä vaivalla. Viimeisissä laudoissa oli lisäksi huomattavan monta oksaa paikattavana, mikä osaltaan kasvatti työmäärää.

Kun laidat olivat vihdoin valmiita, oli vuorossa kaarituksen valmistelu. Tämä lähti siitä, että poistimme mallikaaret veneestä. Sitten putsasimme veneen sisäpuolelta kaikki ylimääräiset tiivistemassan purseet pois taltan ja puukon avlla ja hioimme sisäpuolen siistiksi. Tämä kannattaa tehdä tässä vaiheessa siksi, että kaarien laittamisen jälkeen hiominen olisi huomattavasti työläämpää. Hiomisessa hyvänä apuna oli Boschin "monitoimityökalu" johon oli asennettu hiontatyyny. Huonona puolena mainittakoon paperin kulutuksen, sillä niittien terävät reunat repivät paperin hyvin nopeasti pilalle. Koko veneen sisäpuoliseen puhdistamiseen kului melkoinen tukku hiomapaperia. Jälkikäteen on helppo viisastella, että niittaamisvaihe kannattaisi tehdä niin rauhassa, että vasaran jälkiä ei tarvitsisi hioa niin paljoa myöhemmin pois.

Seuraavaksi vuorossa on siis kaarien laitto ja tällä hetkellä kaaret ovatkin likoamassa vedessä. Niiden pitäisi olla upotettuina vuorokauden verran jonka jälkeen niitä vielä höyrytetään reilu puoli tuntia. Odotellessa pystyimme vielä merkitsemään kaarien paikat, poraamaan nailoille reiät ja lyömään naulat alustavasti "hollille".

Seuraavassa sitten kuvitusta...

Lautojen muotoilu erityisesti perässä teetti allekirjoittaneelle välillä tuskan hetkiä. Välillä vain tuntui, että vaikka kuinka höylää ja talttaa ja vuolee ja taas höylää, niin aina on jossakin kohta, mistä pitäisi ottaa "vielä vähän".

Tässä kuvassa menossa laudan taivutus perästä höyrytyksen jälkeen. Välissä olevan vanerin avulla lautaa taivutetaan hieman yli, koska sillä on tapana palautua hieman taivutuksen jälkeen.

Monitoimikone oli erittäin kätevä myös perälaudan muotoilussa.

Samoin lautojen taivutuksessa keulassa käytettiin välissä kiilaa, jonka avulla taivutus tehdään hieman yli, jotta sen asentaminen olisi mahdollisimman helppoa. Kuvassa näkyy myös vanha Makita akkupora, joka ei suostu hajoamaan millään. Uusi kone olisi varmasti parempi, mutta kun vanhakin vielä toimii..

Tällaisessa pöntössä lautoja höyrytetään.

Kuvassa menossa tiivistemassa levitys juuri ennen laudan niittaamista.

 Oksakohdat pitää laudoista tulpata. Liimana käytetään yleisimmin kuvan polyuretaaniliimaa, jonka kosteusluokitus on D4. Liima laajenee kuivuessaan melkoisesti, joten jos ei halua liimaa pöytään tai puristimiin, kannattaa ne suojata muovilla. Kuivunut liima on muuten todella tiukassa! Kuvan liimalla liimasaumaa pitää puristaa puristimilla 4 tuntia ja lopullinen kovuus saavutetaan vuorokaudessa.
Joskus liimaus piti saada nopeammin valmiiksi, jolloin käytimme pikaepoksia. Sen lisäksi, että epoksi kuivuu nopeasti, niin sillä on sekin etu, että sitä ei tarvitse puristaa. Sen korkeamman hinnan vuoksi sitä ei kuitenkaan kannata jokaiseen oksaan käyttää.

Kuvassa näkyvällä listalla haettiin reunalaudalle sopivaa linjaa, jonka mukaan se sitten sahattiin lähes lopulliseen muotoonsa. Toki reunaa sai sahaamisen jälkeen vielä hieman höylätä, mutta mikäs sen mukavampaa.

Vasemmalla kuvan ideana on se, että toinen puoli on putsattu, toinen ei. Kuva ei tee oikein oikeutta tilanteelle, mutta ero oli joka tapauksessa huomattava. Kuten jo aiemmin mainitsin, olisi kannattanut naulata alunpitäen lautoja varoen, niin olisi säästynyt suurelta vaivalta.

Oikealla kaarien naulat laitettuna valmiiksi kaaritusta varten. Vene jäi odottelemaan seuraavaa päivää ja kaarien asentamista. Kaaret odottelevat jo vedessä.

Pöytä kapeaan keittiöön

Puuveneprojektiltani ehdin välillä tehdä uuteen kotiimme keittiönpöydän. Koska keittiö on malliltaan pitkä ja kapea, valmiit pöydät tuntuivat joko liian pieniltä tai liian suurilta pieneen tilaan. Siispä päätin ottaa niin sanotusti lusikan kauniiseen käteen ja tehdä pöydän itse.

Keittiötä hieman mittailtuani päädyin tällaiseen suunnitelmaan. Ideana oli, että pöydän ääressä pystyy kaksi henkeä syömään, ja että se jatkuu keittiön kapeampaan osaan kapeampana.

Kuten usein käy, suunnitelmat muuttuvat projektin edetessä. Siitä huolimatta pidän siitä, että minulla on edes karkeat piirustukset tehtynä ennen työhön ryhtymistä. Se helpottaa työskentelyä valtavasti. Lopullisessa työssä ei tainnut olla tällä kertaa yhtään alkuperäisen suunnitelman mittaa.

Mittojen ja alustavan muodon lisäksi olimme Meryan kanssa sopineet siitä, että pöydästä tulee musta. muita ehtoja pöydän suhteen ei ollut. Koska pidän hurjasti siitä, että eri puulajeja yhdistetään päädyin hyvin pian ratkaisuun, jossa pöytälevy muodostuu koivusta ja männystä vuorotellen. Sahasin ja höyläsin rimat ja asettelin niitä malliksi pöydälle. Tein ensin kaksi erillistä levyä, pitkän ja lyhyen, jotka sitten liimasin yhteen.

 Kun levy oli liimattu, sahasin sen kuviosahalla muotoonsa. Olen jo pidempään käyttänyt pyöreissä muodoissa apuna erilaisia purkkeja ja purnukoita. Tällä kertaa pyöreän muodon antoi Kiillon 10 litran puuliimapurkki.

 Koska levy näytti tässävaiheessa sen verran hienolta, ei voinut kuvitellakkaan enää maalaavansa tuota pintaa piiloon. Siispä päädyin tummaan petsiin. Sekoitin hieman mustaa ja tumman harmaata petsiä keskenään, jolloin sain aikaiseksi kuvissa näkyvän värin. Heijastukset valitettavasti aiheuttavat sen, että kuvista on vaikea saada käsitystä siitä, miltä pinta todella näyttää. Petsin päälle laitoin Tikkurilan Unica Super lakan. Olen käyttänyt sitä useissa paikoissa aiemminkin ja todennut sen olevan kestävää. Varmistin vielä Tikkurilalta, että lakka kestää kuumaakin, kuten kuumia teekuppeja, kunhan pinta on vain ensin saavuttanut lopullisen kovuutensa (eli muutama viikko lakkaamisesta).

 Olin jo alunpitäenkin suunnitellut pöydän jalat siten, että seinään kiinnitän tukipuun jota vasten pöytä tulee. Näin pöytään tarvitaan jalat vain etuosaan. Näiden lisäksi tein mdf levystä n. 8 cm leveän sarjan pöydälle. Sarjat ja jalat kiinnitin toisiinsa rautakaupasta saatavilla 80*80*80 kulmaraudoilla. Pöytälevy sen sijaan on kiinni rakennelmassa ainoastaan kahdella poratapilla ja painovoimalla.

Valitettavasti kuva ei tee pöydälle täyttä oikeutusta, mutta siitäkin huolimatta täytyy sanoa, että olen pöytään erittäin tyytyväinen.

Puuvene jatkuu...

Veneen tekeminen on edistynyt mukavasti. Ensikertalaisena on tosin ollut hankala arvioida, kuinka kauan mihinkin työvaiheeseen kuluu aikaa. Jos olen aiemmin unohtanut kertoa, niin mainittakoon tässä vaiheessa, että veneestä olisi tarkoitus tulla ns. savolaismallinen soutuvene.

Ensimmäiset ja toiset laudat tuottivat huomattavan paljon työtä, mutta kolmas lauta valmistui kuin itsestään. Laitalautojen tekemisessähän on karkeasti ottaen seuraavat vaiheet: Laudan sahaaminen (vanerimallin pohjalta), molempien lautojen hoylääminen samanlaisiksi, ohennusten höylääminen, höyrytys ja taivuttaminen, reikien poraaminen nauloille, lopullinen kiinnittäminen. Näiden vaiheiden lisäksi pientä hienosäätöä joutuu tekemään jatkuvasti. Kiinnittämisessä käytetään kupariniittien lisäksi apuna tiivistysmassaa. Perälautaan ja keulaan laudat kiinnitetään ruostumattomilla ruuveilla. Tässä vaiheessa lienee parasta antaa kuvien puhua puolestaan:

Terävällä höylällä höylääminen on melkeinpä parasta, mitä ihminen voi housut jalassa tehdä!

Laitalautojen höyläämistä. Tässä menossa kakkoslaudat.

Naulojen paikkojen merkintää..

Tiivistemassan levitys ennen kakkoslaudan niittaamista.

Kakkoslauta paikallaan.

Reunan viimeistelyä, ennen kolmoslaudan kiinnittämistä.

Näiden puristimien erinomaisuus ja tarpeellisuus on tullut selväksi hyvin nopeasti.

Ja kirjoittanut siis Yani