Lautanauha - opetusintoilua

Opetin lautanauhan tekemisen äidilleni ennen kuin olin itse tehnyt senttiäkään lautanauhaa. Minulla oli vain kova luottamus siihen, että tiedän, mitä teen. Suunnittelin kuviot 8 ja 12 laudalle, joista äiti lähti tekemään kapeampaa nauhaa ja minä leveämpää.

Ensimmäiset suunnittelemani lautanauhat!

Tekniikkana lautanauha on sellainen, mistä tykättiin heti molemmat. Laudat askarreltiin maitopurkeista ja lankana käytettiin merseroitua puuvillaa. Aikamme pyöriteltiin lautoja ja hetkeksi piti pysähtyä ihastelemaan.

On aina ilahduttavaa, kun taidon kehittymisen huomaa. Alla olevassa kuvassa on saman nauhan alku- ja loppupää. Arvaatko, kumpi on kumpi? Kyseessä on minun tekemäni, leveämpi nauha.

Lautanauhan päättely osoittautui melko vaikeaksi tehtäväksi. Solmut ja kierteet ja palmikot näyttivät kaikki pöhköiltä, koska lankoja on niin valtaisasti. Ehkä en vain osaa?

Palmikkosovellus ja solmumöhkylä.

Myönnän, en tehnyt nauhaa yksin. Metku auttoi.

Meillä koirakouluun kuuluu myös lautanauhan kutominen.

Lautanauha on kestävää ja tukevaa nauhaa, joka sopisi mainiosti vaikkapa koiran pantaan tai talutushihnaan! To-do-listalle...

Seuraavaan työhön valikoituikin itsestäni riippumattomista syistä hieman kehnommat langat... Oranssi ja keltainen olivat melko löyhäkierteisiä ja ne tarttuivat herkästi toisiinsa. Jälkikin on epätasaisempaa. Jostain syystä (ehkä juuri lankojen laadusta johtuen?) loimi löystyi keskiosasta paljon ja kutominen vaikeutui melkoisesti.

Tätä nauhaa tehdessäni ajattelin jälleen, että lyhyttä nauhaa ei kannata tällä tavoin alkaa edes tekemään. Loimen luominen ja lautoihin pujotteleminen on yksinkertaista, mutta aikaa vievää puuhaa. Kutominen taas on nopeaa ja ihanaa, mutta silti, pienen työn takia valmisteluun kuluva aika on kohtuuton. Toisaalta lyhyessä loimessa on se hyvä puoli, että mikäli haluaa kiertää lautoja vain yhteen suuntaan, lointa voi välillä avata toisesta päästä ja purkaa kierrettä pois. 

Kutomista vaille valmis lautanauha.

Pyrin suunnittelemaan kuvion, jossa keskelle muodostuisi oranssi sydän. Olen kuvioon tyytyväinen, mutta seuraavaan nauhaan valitsen erilaiset värit. Punainen sydän korostuisi paljon paremmin.

Suunnitelma - pitäiskö hankkia värikynät?

Siitä tulee oikeasti sydämiä!

Käänsin lautoja melko harvoin, sinnittelin niin pitkään kuin vain suinkin pystyin. Siksi kuvio toistuu samanlaisena läpi kuvan. 

Tärkeää lautanauhaa kutoessa on, että laudat ovat riittävän liukkaat ja kevyet sekä pyöreät reunoiltaan. Loimen tulee olla TASAkireä, koska yksittäiset löysät langat sotkeutuvat jatkuvasti lautoihin. Tasainen ote on muutenkin valttia, samoin hyvä meininki. Aivoja on hyvä olla matkassa sen verran, että muistaa, mihin suuntaan on lautoja pyörittämässä. :)

Pirtanauha

Ensinnäkin: mulla on itse tehty nauhapirta!

Tässä kuvassa on myös pari korua, mutta eipä välitetä siitä. 

Toisekseen: osaan käyttää sitä!

Ensimmäisenä testailin villalankaa, jolla pirtanauhoja perinteisesti onkin kudottu. Kokeilin samaan loimeen erilaisia kuteen tiukkuuksia. Käsiala oli vielä hieman kadoksissa ja jälki on jokseenkin epätasaista, mutta oli ilahduttavaa huomata, kuinka erinäköistä ja -tuntuista nauhaa on mahdollista saada aikaiseksi!

Yani pyysi tämän perusteella (!), että kutoisin hänelle pirtanauhavyön. Siirtynee to-do-listalle.

Seuraavissa on keskenään samat langat, puuvillaa, mutta hieman eri kuviot ja aivan eri leveys. Pirtanauhaa kannattaa ehdottomasti kutoa kerralla enemmän. Jos joutuu koko ajan keskeyttämään työnsä ja hyppäämään missä sattuu, jälki on epätasaista. Työn jälki muuttuu huonoksi myös, jos yrittää kutoa kiukkuisena... :D Kehittymistä tapahtuu kuitenkin koko ajan ja seuraava työ on aina edellistä parempi, ehkä jatkossa myös vaikka joutuisi keskeyttämään työnteon välillä.

Tykkään siitä, että tuo puuvilla tuo himmeää hohtoa tuolle nauhalle. Villalanka on monessa mielessä armollisempaa, kun se pörröisyydessään antaa hieman epätasaisuutta anteeksi.

Huivin viimeistely

Kun kaiken vaivannäön jälkeen pääsi viimein kutomaan, olin melkein pettynyt, kun kudontaosuus olikin niin äkkiä ohi! Vertailun vuoksi: kankaan rakentamiseen (loimen luominen, kangaspuun polkusten ym. sitominen, niisiminen, pirtaanpistely, alkusolmut jne) kului arviolta 20 tuntia, kutomiseen 4 tuntia ja viimeistelyyn 6-7 tuntia. En laittanut tarkkoja aikoja ylös, vaikka se olisi ollut mielenkiintoista.

Kudoin siis huivini toimikassidoksella, ja kutoessa kutojaan päin oli kankaan kudevaltainen puoli. Tämä on oleellista siksi, että kudevaltainen puoli näyttää vallan erilaiselta kuin loimivaltainen puoli. Kuteeni oli hieman epätasaista bourrettesilkkiä, ja minun oli oikeasti vaikeaa huomata poljentavirhe kutoessani.

Huivi taitettuna niin, että samasta kohdasta näkyy molemmat puolet.

Kävi nimittäin niin, että kudoin valtavan onnellisena kaikessa rauhassa ja kun lopulta pääsin siihen jännittävään vaiheeseen, että irrotin huivin puista, huomasin, että matkan varrella (tai alkumatkasta) on sattunut muutamia poljentavirheitä. Voi että se latistikin tunnelmaa! Yritin tsemppailla itseäni ajattelemaan, että "hyvä tästä vielä tulee", vaikka olin ihan varma, että ei siitä tule.

Kuvassa virhe, joka on muuten yllättävän silmiinpistävä.

No, aikani pyörittelin huivia, ennenkuin ryhdyinkään virheitä korjaamaan. Päättelin hapsut (ensin kaksinkertaisilla kankurin solmuilla ja sitten kierrehapsuilla) ja tasailin hieman kangasta muutenkin, sillä jotkut kohdat vaikuttivat harvemmilta kuin toiset.

Sitten rohkaisin mieleni ja kävin virheiden kimppuun. Ja helpotuin huomatessani, ettei se niin vaikeaa ollutkaan! :) Toimikkaan korjaaminen on kuitenkin vielä aika yksinkertaista. Pitää vain seurata kuviota ja pujottaa lanka siihen väliin, mistä se kutoessa jäi puuttumaan. Lopuksi langan päättely ja tiheyden tasailu.

Ikävä kyllä korjatut kohdat näkyvät jonkin verran valmiissa huivissa, koska kudetta on niissä kohdissa tiheämmin. Ehkäpä luotan kuitenkin siihen, että käytössä moinen ei häiritse - niin kaunis siitä muuten tuli!

Lopuksi höyryttelin huivin, mutta jätin vielä harjaamatta. Voi olla, että jossain vaiheessa päädyn huivin keveästi harjaamaankin.

Tässä kuvassa on vielä vasen alareuna höyryttämättä - vaikuttaa melkoisesti yleisilmeeseen!

Kudottu huivi

En ole koskaan ennen kutonut kangasta. Räsymaton sain tehtyä ja siitä tuli mahtava, mutta hienomman ja hentoisemman kankaan tekeminen kieltämättä alkoi vähän jänskättää. Tämä käsityöläisen elämä on yhtä itsensä ylittämistä koko ajan!

Kankaan suunnittelu lähti liikkeelle niistä materiaaleista, joita käytettävissä oli. Lankavarastoa läpikäydessäni muistin, että
1) minulla on liikaa lankoja
2) ostin viime kesänä ihanalta Tallinnan vanhan kaupungin reissulta upeita, paikallisia, käsinvärjättyjä villalankoja, joista saisi varmasti tehtyä kauniin huivin!

Ostin kolme erilaista (miksi ihmeessä?) vyyhtiä, mutta niistä yksi oli vyötteen mukaan lähes 270g painoinen, ja se riittäisi melko suureenkin huiviin. Kyseessä oli kaunis ruskan sävyinen lanka, valitettavasti siitä ei vyyhdillä tullut otettua kuvaa. Monivärisestä vyyhdistä ei vyyhdillä ollessa tiennyt, miten lanka vaihtaa väriä, joten kankaan kuvion suunnittelussa päädyin siihen, että yksinkertainen on kaunista. Päädyin toimikassidokseen, joka olisi toiselta puolelta kude- ja toiselta loimivaltainen.

Huomaa kuvan kutojatar!

Visio huivista ja minusta syksyllä.

Loimen luonnin yhteydessä koin iloisen yllätyksen: vyyhtini olikin valmiiksi värjätty siten, että loimeen muodostui upeat pystyraidat!

Seuraavaksi ryhdyin etsimään kuteeksi soveltuvaa lankaa, sillä omista varastoistani sellaista ei löytynyt. Löysin BC Garnin ihanan Soft Silk -langan, joka oli hyvässä tarjouksessa, joten ostin sitä 200g. Halusin että kankaaseen käytettävät langat olisivat laadukkaita, sillä loimilangalla oli minulle tunnearvoa ja kudonta on mahdottoman työlästä. Olisi aivan hölmöä kutoa suurella vaivalla kangas huonolaatuisista langoista.

Lankojen menekin laskeminen oli jostain syystä suuresti mieleeni. Oleelliset tiedot loimen ja kuteen menekkiä laskiessa ovat kankaan haluttu pituus ja leveys (pituuteen lisäksi 0,5-0,6m alkusolmuihin ja tutkaimiin), loimen ja kuteen haluttu tiheys ja langan juoksevuus.

Kankaan rakentaminen oli haastavaa, mutta ihanaa ja onnistumisen pieniä hetkiä täynnä. Mattoloimi luotiin ja laitettiin puihin pareittain, mutta huiviloimen kanssa olin omillani. Paras apu (opettajan saatavilla olon lisäksi) oli Kankaanrakentajan opas, jossa selitetään tosi tarkasti, mitä missäkin vaiheessa tulee tehdä. Yksin tehdessä myös oppii eri tavalla kuin ryhmässä: on yksin vastuussa tekemistään virheistä ja selvittää itse, kuinka ne ratkaistaan. Silloin ratkaisun löytymisen palkitsevuuskin on jakamatonta.

Oleellisia huomioita, jotka ovat mielessäni näin ensimmäisen kankaan kutomisen jälkeen:

- kun luot loimen, merkitse siihen erittäin tarkasti lankaluku, loimen pituus, suunniteltu tiheys ja mikäli loimi on raidallinen, liitä loimeen myös luontiohje. Luodessasi ajattelet, että tietenkin muistat, mitä olet tehnyt, mutta, usko pois, et muista. (Yksi metodikurssin opettaja sanoo aina: "muistakaa, että te ette muista mitään!" Siinäpä elämänohje!)

Erityisesti lankaluku oli hyödyllinen monessa vaiheessa, viimeisimmäksi siinä kohtaa, kun huivia viimeistellessä pohdin, kuinka päättelisin huivin.

-niisimisessä ja pirtaanpistelyssä kannattaa työn jälki tarkistaa tehdessä pienissä osissa (teet ensin vähän,  tarkistat tehdyn pätkän, jatkat eteenpäin ja tarkistat jälleen. Ja loppuun päästyäsi tarkista vielä. Minulla kävi nimittäin niin, että pirtaan pistelyssä (käytössä nro 45 pirta) jätin vahingossa yhden raon välistä. Huomasin sen vasta, kun kun valmistuvaan kankaaseen muodostui ihmeellinen lovi. Hetken kauhistelun jälkeen kyllä tajusin, että sen saa korjattua, kun hieman luistattaa viereisiä lankoja. Mutta yllättävän suuri vaikutus on sillä yhdellä pienellä pirran raolla!

Näin huomattava jälki jää huolimattomasta pirtaanpistelystä!

- kankaan rakentaminen ja työn viimeisteleminen ovat tosi isoja ja aikaa vieviä vaiheita! Kutominen siinä välissä oli rentouttava ja nopea vaihe. J

Kuvassa kutojan parhaat ystävät, puolasukkula ja pingotin.

- kankaan tiheyden määritteleminen on vaikeaa. Pujottelin loimi- ja kudelankaa pahville muka siihen tiheyteen kuin oli tarkoitus kutoa, mutta se tiivistyi ja oli aivan liian tiheää. Opettajan avustuksella päädyin loimen osalta tiheyteen 4,5 lankaa senttimetrillä, ja kuteen menekkiä laskin tiheydellä 4, mutta oikeasti kudoin suunnilleen 3-3,5 tiheydellä. Ensimmäistä tekelettä kutoessa oli kyllä välillä aivan eksyksissä sen suhteen, mikä olisi käyttötarkoitukseen sopiva tiheys, ja kuitenkin olisi hyvä tietää sopiva kudontatiheys heti alkuunsa ja pysyä siinä, ettei kankaasta tule epätasainen.  

Tässä kuvassa huivini näyttää todella harvalta!

Vaikka tiheys olikin huivissani lopulta melkoisen harva, lopputulos on onnistunut. En halunnut kutoa "peltiä", eikä lopputulos sitä onneksi olekaan. Tähän kaunokaiseen kietoudun monet kerrat ensi syksynä!

Tämä on ihan mun värinen huivi!

Pituuskin taitaa olla juuri sopiva. Ihana silkki on ihoa vasten ja upea villa näkyy ulkopuolelle.

Korin punontaa

Punominen oli minulle uusi ja vieras juttu, ja sitä oli kiva lähteä opettelemaan mainion opastuksen kera!

Ensin punoin pienen kiertokopsan tapetista, sitten sanomalehdestä taitelluista suikaleista "suoran" korin.

Kiertokopsaan käytin tosiaan paperimaista tapettia, vaikka paremmin olisi sopinut hieman sitkeämpi paperilaatu. Nyt paperimainen materiaali lähti repeilemään etenkin päättelyvaiheessa, joten hellät otteet ja maltti ovat tässäkin käsityössä paikallaan. :) Loistavana apuna toimivat myös pyykkipojat.

Kori aloitetaan siten, että ensin muodostetaan palttinamainen ristikko suikaleista. Ristikon tulee olla niin suuri, että sen päälle voi vinottain piirtää neliön, joka on lopulta korin pohja. Hieman suurpiirteisenä naisena piirsin sitten melkein neliön. Siitä seuraa, että koko kori on vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. En myöskään jaksanut laittaa tasamäärää suikaleita, vaan minulla oli toiseen suuntaan 8 ja toiseen 9 suikaletta, mutta sain jotenkin ihmeen kaupalla korin kuitenkin onnistumaan. :D

Aina ei tarvii olla niin särmä.

Sievä, eikö oo?

Hauskaa, että tapetin väri muistuttaa hieman tuohta ja sitä perinnettä, jossa kiertokopsaa on totuttu näkemään. 

"Suoran" korin punominen oli mielestäni itseasiassa vaikeampaa kuin kiertokopsan punominen. Työvaiheita oli paljon enemmän ja tuntui, että työssä on oltava paljon tarkempi. Mukavaa tekeminen kuitenkin oli! Sen huomasi kyllä, että mitä napakammin ja tarkemmin suikaleet taittelee, sen parempi on lopputulos. 

Suorat suikaleet muodostavat korin pohjan ja sivut, mutta reunoja varten on tehtävä etukäteen myös sanomalehti"pantoja", eli korin ympärysmitan mukaan tehtyjä neliöitä, joiden ympärille suikaleita punotaan. Tein pannat siten, että taittelin suikaleen, taitoin sen kulmat valmiiksi siten, että se sopisi korin ympäri, ja lopuksi pujotin päät sisäkkäin. Sisäkkäin olevat päät eivät jää hapsottamaan kummallisesti ja pannasta tulee jämäkkä.

Punoessa kannattaa ottaa ihan iisisti, vaikka alkuun tuntuisikin, että suikaleet leviää ihan mihin sattuu. Kun saa muutaman pannan paikoilleen, voi hiljalleen alkaa kiristelemään suikaleita. Lopuksi vielä ennen päättelyä on hyvä kiristää kaikki suikaleet kertaalleen. 

Päättely tuntui hieman haastavalta, kun Korista tuli varsin sievä. Jonain aurinkoisena päivänä voisi sen vaikka maalata, ja tehdä sille kaverin! Selkeät ohjeet korin valmistamiseen löydät täältä.

Pöytäpuut ja kudontakehys

Saako kunnon käsityöihminen edes sanoa, että jostain ei tykkää?

Olin ajatellut, että koko kudonnan ja kangaspuiden idea on se, että saadaan helposti erilaisia viriöitä auki ja että tekeminen on sujuvaa. Miksi siis leikkiä kutomista heppoisilla pöytäpuilla tai nyhjöttää kudontakehyksen ääressä, jossa kaikki muu paitsi palttina vaatii jokaisen langan erikseen poimimista? Lisäksi varsinaista valmista tuotetta näillä voi olla vaikeaa valmistaa pienen kokonsa vuoksi.

No, voi näille olla joskus paikkansakin, myönnän. Loimen luominen ei ole niin iso työ eikä tietenkään puihin laittaminenkaan. Esimerkiksi ison työn suunnittelussa pöytäpuut voisivat olla iso apu.

Alhaalta ylöspäin: palttina, tasavaltainen toimikas, kudevaltainen toimikas, tiheään kudottu pomsi ja harvaan kudottu pomsi. Harva pomsi on tarrannut hieman johonkin kiinni: tästä huomaa, kuinka arkaa harva kudos saattaa olla.

Loimi on raidallinen, mutta se näkyy näistä sidoksista ainoastaan palttinassa. Sidos vaikuttaa merkittävästi siihen, miltä kangas näyttää ja mitkä sen käyttöominaisuudet ovat.

Kudontakehys ei juurikaan innostanut minua, vaikkakin pomsin tekeminen oli kyllä omalla tavallaan melko viehättävääkin. Kuvat ovat melko tummia. mutta näkee niistä sentään jotain.

Loimivaltainen pomsi

Kudevaltainen pomsi

Ryijynukan kutominen oli yllättävänkin kivaa!

Oudot kuteet piiloon

Nyt tuli vastaan tekniikka, joka vei heti mennessään. Monta kertaa sai työn aloittaa, purkaa ja aloittaa uudestaan, ennen kuin oli aloitukseen sen verran tyytyväinen, että saattoi jatkaa. Aloituksessa vaikeaa oli se, että alkukohdasta tahtoo tulla melkoinen möhkylä ja esteetikko sisälläni ei tahtonut siihen taipua.

 Aloitin ensin pyöreää työtä (josta voisi tehdä vaikka kulhon). Sisällä vanhasta lakanasta leikattua suikaletta ja ohutta trikookudetta. Kun homman saa sujumaan, tekeminen on valtavan mukavaa! Sisällä olevaa kudetta "piilotetaan" punomalla päällä olevaa kudetta numeron 8 muotoisesti kuteen ja edellisen kerroksen päälle. Työstä tulee napakka ja siihen saa helposti työstettyä haluamansa reunat.

Ensimmäinen kokeilu.

Noh. Pesänrakentaja minussa innostui ihan tosissaan. Olemme ajatelleet, että perheen uusi tulokas viettäisi yönsä (tai ainakin osia öistä) jonkinmoisessa riippumatossa. Koska olemme niin hirvittävän käteviä käsistämme, ajattelimme valmistaa sellaisen nukkumapaikan itse. Olin pitkin kevättä ajatellut riippumattoasiaa ja päätynyt siihen, että jämäkkä, korinkaltainen nukkumapaikka olisi ehkä paras. Yani rakentaisi sille jalat, ja siinä perijä saisi keinua rauhaisia uniaan yöt läpeensä. Kuulostaa hyvältä (ja realistiselta).

Tämä tekniikka sopii nukkumapaikkatarkoitukseen paremmin kuin hyvin! Iloisen värisiä trikookuteita minulla on kaapit täynnä ja äitiysloman alkaessa olisi ihanaa puuhastella tällaisen parissa. Tämä projekti on siis vasta alussa, ja jatkoa sille on tulossa melko pian (toivottavasti ennen kuin pikkuinen ennättää syntyä!).

Soikea aloitus sopii riippumattoon paremmin kuin pyöreä. Aloitukseen en vieläkään ole täysin tyytyväinen, mutta tässä tapauksessa keskusta jää patjan ja nukkujan alle, katseilta piiloon.

Juttelin hankkeesta äidilleni, ja hän oli kirpparilla törmännyt leveähköön mainosnauhaan, joka on valmistettu jostain tekokuidusta. Rulla oli maksanut euron verran ja sain sen kokeiluun, josko se sopisi tähän punomiseen. Nauha tekee korista todella tukevan, ja on hirmu helppoa kun se on suoraan sopivan levyistä. Rumaahan se on, muttei onneksi näy nättien kuteiden alta. :)